Pitkäntähtäimen suunnitelmia ja maantiepyöräilyä

Nyt kun sapattivapaani alkaa olemaan puolessavälissä on ehkä aika katsoa tulevaisuuteen. Paluu Suomeen siintää ja ajatukset alkavat väistämättä eksymään kesään. Kesätyöpaikka on jo takataskussa, asunto odottaa paluutani, ostoksilla katson tuotteita mitkä pitää ostaa paluumatkalle ja päivittäin hiipii ajatus nukkumisesta yksin. Mitäs sitten? Se on kysymys, minkä eteen joudumme päivittäin tekemisiin. Onko järkevää ostaa se reppu täältä vai Suomesta? Jätinkö mä ne lenkkarit varastoon vai myinkö ne kirpparilla syksyllä? Muistatko palautettiinko me ne lainassa olleet vaelluskamat iskälle? Pitäiskö näitä dollareita nyt jo vaihtaa euroiksi, vai odotetaanko vielä mitä se Kreikka meinaa tehdä? Kuinka paljon tavaroitani uskallan jättää Virginian asuntoon? Pitäiskö lähettää paketillinen talvivaatteita etukäteen Suomeen? Mitä jos palaan jo syksyllä? Mitä jos edessä on oikeasti neljän vuoden etä-suhde?

Lauantaiaamun kävelylenkiltä vielä kerran Iwo Jima 

Haluaisin osata vastata kaikkii kysymyksiin, vai haluanko? Olen ollut yllättävän tyyni tulevaisuuden suhteen, eilistä känkkäränkkää lukuunottamatta. Meillä on pitkäntähtäimen suunnitelmia, on vara-suunnitelmia, on suunnitelmia, joista emme halua luopua, mutta ennen kaikkea meillä on kaikki vaihtoehdot auki. Elämme matkalaukut pakattuina, koska ikinä ei voi tietää milloin tai mihin päädymme. Ja se, jos jokin, on minun mielestä elämän suola. En malta odottaa mitä elämä tuo tullessaan. Sen tiedän, että toukokuussa on pakko palata Suomeen. Viisumi menee umpeen ja pääsykokeet pakottavat palamaan Helsinkiin. Entä siitä eteenpäin? Kaikki riippuu koulustani, vai riippuuko? En olisi ikinä uskonut vuosi sitten mihin soppaan lusikkani pistin, mutta nyt en pysty kuvittelemaan toisenlaista elämää. On ihana herätä päivään tietäen, että mitä vaan voi tapahtua. Joka ilta miehen tullessa kotiin saan uusia uutisia tulevaisuudesta ja on ihana huomata että välietapit vievät meitä eteenpäin päämääräämme kohti. 

Lauantai-illan illalliselta ankkaa / Duck at Saturday dinner

Vaikka välillä harmittaa kuinka aika menee niin kamalan nopeasti eteenpäin, niin muistutan itseäni suuremmasta kuvasta ja lopullisesta päämäärästä. Kukaan ei väittänyt tämän olevan helppoa ja vaikka välillä kiristää kurkkua, nautin matkastamme. Nautin tästä päivästä, suunnittelen huomista ja annan elämän viitoittaa tietä.

Sunnuntain vaellus / Sunday hike

Jotta tämä ei päättyisi vetistelyyn, niin olen pohtinut kesän aikataulua. Töitä aion tehdä niin paljon kun riittää kaupalla, mutta jotain kivaa olisi tehdä vapaapäivinä/-iltoina. Salikortti taitaa olla liian kallis kesäksi ja Mäkelänrinne taitaa pistää ovet kiinni saavuttuani Suomeen, joten jäljelle jää juoksu ja pyöräily. Viime kesänä pöyräilimme JOKA PAIKKAAN, jonka takia pöyräilyllä on erityinen paikka sydämessäni. Pyöräillessä kävimme syviäkin keskusteluita ja pakko myöntää etten ole eläissäni ollut niin hyvässä kunnossa kuin viime kesänä. Siskoni polkupyörä on käytettävissäni tänäkin kesänä, jos niin tahdon, mutta kun kävin tänään vähän shoppailemassa netissä triathlon-tapahtumia, eikä siskon pyörä oikein siihen leikkiin sovellu. Viime kesänä päätin että ostan itselleni maantiepyörän 30-vuotislahjaksi ja nythän ne synttärit olisi ihan tuossa kulman takana tulossa. Kävin jo tori.fi:n läpi, enkä oikein ymmärrä logiikkaa, että miten joku voi yrittää myydä 200:n dollarin maantiepyörää 400:lla eurolla. Pyörä on ostettu Yhdysvalloista, joten varmaan on jouduttu maksamaan verot tullissa, eli n. 50 euroa, niin onko Suomessa todella myyjien markkinat vai onko lähtöhinnat polkupyöriin vaan niin kovat että voi pyytää kätetyistä pyöristä näin paljon? Tonnin pyörät on sitten ihan oma lukunsa, eikä tämä opiskelija ota niihin kantaa, mutta kun minä saisin ihan uuden kotiovelle kannettuna 200:lla eurolla täällä päin maailmaa. Yritin ottaa selvää kuinka paljon SAS:lla maksaa polkupyörän kuljettaminen koneessa+mahdolliset tullimaksut, niin jos ymmärsin oikein, olisi halvempaa ostaa uusi pyörä täältä. 

Jo oman mielenterveyden kannalta luulen että investointi kannataa, jotta kesä menisi mahdollisimman kivuttomasti, eikä ikävä pääsisi yllättämään. Niin että kaikki kukkarahat voi siirtää suoraan lahjatilille :D 

Illallinen pihviravintolassa vielä kun suomalaiset ystävämme olivat vierailemassa / Dinner at Outback 

Muutamaa lumikasaa luukuunottamatta on lumikinokset sulaneet ja tuntuu siltä, kuin olisi kevään ensimmäinen päivä. Asunto on lämmin, kun ulkona ei kylmä tuuli tuiverra ja katselin tossa jo parvekekalusteita. Kyllä se kesä tekee tuloaan :) Ikkunan toisella puolella lentelee jopa ötököitä... Varma kevään merkki! Teimme viikonloppuna kaksi pitkää kävelylenkkiä. Lauantaiaamuna heti puoli seitsemältä otimme suunnaksi Arlingtonin hautausmaan, jonka jälkeen pistin miehen etsimään minulle erään sillan läheiselle saarelle. Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, olen yrittänyt etsiä asfaltoimatonta lenkkipolkua ja arvelin että Roosevelt-saarelta sellaista löytyisi. Saari löytyi ja onnekseni kävelytiet oli soratietä (ainakin siltä näytti lumen alta). Kävelyä kertyi peräti 8 kilometriä. Sunnuntaina kävimme testaamassa toisen kansallispuiston etelämmässä ja siellä kävelyä kertyi peräti 10 kilometriä. Metsä oli siis vielä eilen aivan lumen peitossa ja polut oli todella märkiä, mutta hyvillä kengillä siitäkin selvittiin. 

Tulipas tekstiä kerrakseen. Ensi kerralla sitten jotain kevyempää :)
Hyvää alkavaa viikkoa!
Camilla

Translate: Since my stay here in Virginia is halfway I thought it might be time to take a look at my return. I've got a job for the summer and my apartment is waiting for my return. But whatever happens next fall is a big question mark still. So, we are waiting what life will bring us. In the meantime a couple of pictures from our weekend hikes. Saturday hike was here in Arlington and Sunday hike south of Arlington in Woodbridge. The snow is almost gone and I actually saw a couple of mosquitoes outside, so I guess the spring is here...?