Tuesday, February 17, 2015

Louisiana baby!!



Arvoisat kanssamatkustajat: teknisten ongelmien jälkeen olen (huom. minä, eikä meidän perheen IT-nörtti!!) saanut siirrettyä kuvat vihdoinkin minun tietokoneelle ja voin kertoa mitä kaikkea olemme saaneet aikaiseksi miehen kotikaupungissa, Houmassa. Meillä on kuulemma käynyt hyvä tuuri ja ollaan saatu nauttia auringonpaisteesta koko kolmen päivän aikana. Kylmä täällä kuitenkin on!! Tai minun mielestä 15-20 astetta on kylmä. Tänään uhmasin flunssaani ja laitoin sandaalit jalkaan, muuten olen tallustellut lenkkareissa. Talossa on kylmä, koska talot rakennetaan täällä kesän hurjia 50:nen asteen hellettä ajatellen. Talvi on niin lyhyt, ettei kannata eristää taloja. 



Kuten sanoin, keskiviikkona saavuttiin niin myöhään ettei kuvia ehditty ottamaan, eikä ehditty muuta kuin syödä ja käydä moikkaamassa lapsia. Mutta torstaina käytiin heti tutustumassa kaupungin nähtävyyksiin. Houma elää tällä hetkellä öljystä, mutta aikaisemmin kaupungin tulot kerättiin sokerin viljelyllä ja kävimme tutustumassa Southdown:in plantaasilla. Plantaasi rakennettiin vuonna 1790 ja Minorin perheellä oli hirmu paljon maata (en kuollakseni muista kuinka paljon) viljeltäväkseen ja 115 orjaa töissä.Orjien määrän mukaan Southdownin perheen plantaasi oli seudun suurin. Plantaasin opas on eläkkeellä oleva opettaja, joten tarinoita riitti, mutten usko että kaikilla lukijoilla riittäisi kiinnostusta kuulla minun höpinötä ;)




Sen haluan kuitenkin kertoa että perheen kaikki ateriat syötiin pöydän ääressä juhlavaatteissa, jopa aamupala kello 4:30. Perheen yhdeksän poikaa ja tytär asuivat talon ylimmässä kerroksessa, kun taas ruokailu tapahtui alakerrassa. Ruokailutilan vieressä oli plantaasin toimisto. 


Ovien lasit on tilattu Tiffanylta New Yorkista.





Orjaperheen talo.


Plantaasilla käynti oli hurjan mielenkiintoinen! Oli kiva kuulla minkälaista elämä oli plantaasilla. Orjat tekivät kaiken fyysisen työn, kuten portaiden kaiteen kaiverrukset, pyykit, ruuanlaitto, ruuan tarjoilu, teiden rakentaminen, puutarhan hoito ym. kaikki mahdollinen. Orjat saivat palkkaa, kuten ruokaa kaksi kertaa päivässä, rahaa jonkin verran sekä tavaroita kotiinsa. 

Minulla oli paljon tarinoita kirjoitettuna, mutta kuten aina käy, melkein kaikki katosi bittitaivaaseen. Joten, jätän hölinät tähän ja toivotan kaikille hyvää viikon alkua! Meillä on TAAS ruoka-aika ja pitää kuulemma mennä ruokapöytään :)

Camilla

Translate: We finally made it to Houma, Louisiana and even though I've been feeling a little bit under the weather we've had a lot of fun! These pictures are from Southdown Sugar Cane Plantation House in Houma. 

No comments:

Post a Comment