Tästä alkaa sarja kirjoituksia, mitä olen työstänyt jo pari viikkoa. Suomeen paluu on siis tapetilla ja halusin kirjottaa, mitä tämä puoli vuotta on pitänyt sisällä. Ensin kirjoitin jotain, mitä kuvittelin tekeväni Virginiassa ja mitä todellisuus piti sisällään. Katsotaan, mitä seuraavaksi saan valmiiksi raakileista blogin arkistoista.
1. Otin noin kaksikymmentä kirjaa mukanani, mitä voin lukea - koska sittenhän minulla on aikaa tehdä vaikka mitä!
Todellisuudessa olen lukenut yhdestä kirjasta puolet.
2. Ajattelin aloittaa saksan kielen kurssin, mikä auttaisi minua ensi syksynä koulussa.
Todellisuudessa en aloittanut mitään saksan kielen opiskelua. En tiedä miten muilla pääsykoeopiskelijoilla on aikaa opiskella jotain muuta, mutta minun opiskeluaika jaettiin tasan pääsykoekirjojen kesken. Turha siihen oli enää alkaa tunkee mitään muuta opiskeltavaa...
3. Kuvittelin kokkailevani kaikkea uutta ja jännittävää.
Hernekeitto ja munkkien paisto oli kaikkein jännittävintä, mitä sain aikaan.
4. Kuvittelin leipovani joka päivä, myös ruisleivät ihan itse.
Mitä ihmettä minä oikein kuvittelin? Kuka tarvitsee kakkuja ja keksejä joka päivä? Ruisleivät tulivat suoraan Prismasta matkalaukussa, että sillai.
5. Kuvittelin treenaavani niin kovaa ja vetäväni superruokavaliot ettei minua enää tunnistettaisi lihasmassan alta samaksi henkilöksi.
Joo, spinning ja uinti sai riittää minulle. En vaan jaksanut aloittaa tiukkaa treeniä, koska se vaatii suunnitelmallisuutta, jota nimenomaan yritin välttää. Treenasin täysin fiiliksen mukaan, mikä taisi olla paras päätös ikinä :)
6. Kun sitä aikaa sitten on aivan tuhottoman paljon, niin voisin aloittaa jonkun uuden harrastuksen, kuten jooga, maalauskurssin tai jonkun pitsinnypläyskurssin.
Ei sitä aikaa sitten yhtäkkiä ollutkaan niin paljon. Kahdeksan tai kymmenen tunnin opiskelujen jälkeen ei vaan jaksa lähtee enää etsimään jotain uutta harrastusta.
7. Meidän piti matkustaa ihan joka paikkaan.
Kyllähän me sitten loppujen lopuksi käytiin vaikka missä, kuten NYC, New Orleans, Niagaran putoukset ja tietysti kaikki upeat nähtävyydet Washingtonissa. Mutta monta upeeta kohdetta jäi näkemättä ajan- ja rahanpuutteen takia.
8. Minun piti yrittää löytää joku kiva viikonlopputyö.
Joo-o, tätäkin pohdin koko viime syksyn. Kyllä nyt aina löytyy joku kiva lastenhoito/koiranhoitotyö tällaiselle superihmiselle. Tammikuussa kun rojahdin sohvalle, en enää jaksanutkaan etsiä töitä. Säästötili on nyt tyhjä, mutta mitä sitten? Kyllä tekevälle aina töitä riittää kesällä!
9. Minun piti katsoa kaikki sata elokuvaa listaltani.
En ole kertaakaan katsonut listaani kalenterin takasivulta. Katsoin, mitä telkkarista tuli. Miksi pitää kaikesta tehdä lista ja tehdä kaikki juuri niinkun listassa lukee??
10. Kuvittelin pistäväni maatamullistavan blogin pystyyn.
Noh, eipä tämä nyt ihan maatamullistava ole, mutta tämä taisikin olla ainut suurista haaveistani, minkä oikeasti toteutin. Olisin halunnut kirjoittaa tätä joka päivä, mutten antanut itselleni lupaa käyttää aikaa tietokoneella. Opin myös pitämään tietokoneen kiinni päiviä putkeen. Olisin halunnut oppia kuvankäsittelystä enemmän ja ottaa kauniita kuvia, mutta olihan tämäkin alku ja opin paljon myös valokuvauksesta ja siitä miltä tuntuu olla bloggaaja.
Vaikka aikaa piti olla vaikka mihin ja minusta piti kuoriutua superihminen ja aloittaisin vaikka mitä uutta ja ihmeellistä, niin loppujen lopuksi tein juuri sitä mitä halusinkin. Halusin myös rentoutua ja ladata akkuja seuraavaan elämänvaiheeseen. Jos pääsen kouluun, tulee seuraavat neljä vuotta olemaan melko rankkaa, eteenkin kun elää etäsuhteessa. En halunnut vetää itseäni piippuun kaiken ylimääräisen takia. Jos laiskotti, makasin sohvalla. Jos teki mieli lähtee juoksee kymppi, lähdin. Jos teki mieli lähtee koko päiväksi metsään vaeltaa, lähdin. Jos halusin jätskiä aamupalaksi, söin jätskiä. Elämä on muutenkin liian lyhyt, niin miksi suunnitella liikaa kun voi vaan heittäytyä hetkeen ja katsoa mihin se vie?
Tämä kevät on ollut minulle parasta, mitä ikinä on tapahtunut. Ei pelkästään sen takia, että sain asua mieheni kanssa samassa maassa, vaan myös sen takia, että opin uusia asioita - sekä itsestäni että ympäröivästä maailmasta :)
Camilla
Translate: Before I came to Virginia I had big plans for all the spare time I have, because I'm not working. It turned out my studies was work and I didn't end up reading my 20 books I brought with me, nor did I start studying German language or start a new hobby. In the end I did everything I wanted. Even though everything I did wasn't on the list to do, it was something I wanted to do at the time.
Täysin tutun kuuloista! Mulle kävi ainakin kohdat yksi, kolme, neljä, viisi, kuusi ja yhdeksän. Ja sä sentään oot päntännyt koko ajan, eli sulla on hyvä tekosyy. :D
ReplyDeleteEnsinnäkin pahoittelut että vastaamisessa meni näin kauan! Onpas taas ollut puuhaa täällä päässä :) Tekosyistä en tiedä, mutta miten sitä mukamas kerkee enemmän kun käy päivätöissä? ;)
Delete