Tämän aamun auringon nousu, tätä näköalaa tulen kaipaamaan. |
Tosiaan klooria käytetään veden desinfiointiin, mikä on todella tärkeää, mutten ymmärrä miksi kloori ei maistu tai haise muualla maailmassa yhtä pahasti kuin Amerikoissa. Suomessa on todella hyvät pohjavedet ja luin että Suomessa eteenkin pintavedet suodatetaan hiekan tai aktiivihiilisuodatuksella, jotta paha maku saadaan vedestä pois, joten ymmärrän hyvin miksi meillä on hyvät juomavedet. Koska amerikat on valtava maa ja osavaltioilla on ihan omat systeemit en tietenkään löytänyt mitään kättä pidempää (Wikipedia ei ole lähde...), miksi juuri Yhdysvalloissa käytetään klooria niin paljon veden puhdistamiseen, niin aion nyt tehdä perustelut omasta kokemuksesta kloorin vaikutuksista. Lähden väittämään että täällä käytetään klooria vedessä puhtaasti taloudellisista syistä. Onhan se varmasti halvempaa puhdistaa 320 miljoonan asukkaan vesi dumppaamalla veteen iso kanisterillinen klooria, kuin alkaa suodattamaan vettä jollain hiekalla tai aktiivihiilillä. Ja lähteepähän vedestä paha maku pois kun laitetaan veteen tarpeeksi klooria.
Veden suodattamista |
Ihovammaisen selviytymispaketti. |
Toki olen huomannut muitakin (luultavasti) kloorin aiheuttamia juttuja, kuten hiusten kuivuminen ja kasvojen näppyjen lisääntyminen. Aina murrosiästä asti kasvoillani on ollut epäpuhtauksia, jopa aknea, mutta olen huomannut niiden lisääntyneen täällä esim viime syksystä. Uskon että, koska juomme hanavettä (vaikkakin filtterin kautta puhdistettuna), saattaisi se olla osasyy lisääntyneisiin näppyihin. Ja kyllä hiusten latvat on kuivunu enemmän kuin Suomessa, vaikka pesen niitä ihan samalla tavalla ja samoilla tuotteilla. Tai noh, en usko että shampoopullossa ole samat ainesosat amerikoissa kuin Euroopassa... En yhtään ihmettele vaikka shampoopullossani täällä olisi rotanmyrkkyä laitettu, valvonta kun täällä on mitä on...
Siinäpä päiväpolttavat tänään, huomenna ehkä sitten jotain muuta :)
Camilla
Translate: I've noticed that they use a lot of chlorine in the water here in the States and since I've had some problems with very dry skin I decided to write about it. Apparently they use chlorine disinfecting the water in Finland too, but not as much as in the States. And I've never even smelled the chlorine in the water, not even at the pool, so this has been something new for me.
No comments:
Post a Comment