Sunday, March 22, 2015

Se toinen puoli Niagaran putouksista

Kun suuntasimme Niagara Falls:in kaupunkiin oli minulla romanttinen kuva päässä, miltä kaupunki näyttää. Kuvittelin pientä kylää muutamien hotellien kanssa ja että kaikki kaupungin asukkaat työskentelevät jollain tavalla turismin kanssa tai viljelevät maata ja kulkevat lappuhaalareissa kylällä. Todellisuus oli jotain aivan muuta. Niagara Falls:in etelä puolella on Buffalon kaupunki, jonka läpi ajoimme mennessä ja olin todella kauhuissani että mihin sitä nyt oikein ollaan tultu. Buffalon kaupunki näytti osittain autioituneelta ja täynnä isoja tehtaita. Osa tehtaistakin oli tyhjillään. Noh, ajattelin että ei Niagara Falls ole samanlainen. 


En usko että pystyn ikinä kuvailemaan Niagara Falls:in kaupunkia sanoin, se pitää kokea itse. Kylässä ei varsinaisesti ole keskustaa - on kauppakeskittymä, muttei keskustaa. Sen sijaan koko kaupunki on täynnä hienoja omakotitaloja, sellaisia amerikkalaisia isoja leffaomakotitaloja, mutta vain noin joka kolmannessa asuu joku. Loput on autioina vanerilevyt ikkunoiden tilalla. Kun kävimme ruokakaupassa hakemassa olutta ja pysähdyimme muutamassa eri kaupassa ja huoltoasemalla, kun ei meinannut löytyä hyvää olutta, oli olo todella turvaton. Jokaisessa kadunkulmassa hengaili joku koditon ja pyysi hakee viinaa hänelle kun viinakaupan myyjät eivät enää myyneet tai halusi meiltä jotain muuta. Harmikseni en tajunnut ottaa kuvaa "kaupungista" illalla kun oli hämärää, tihkusade ja autioilla kaduilla pyöri pelkästään tyhjät muovipussit. Kävimme sitten lähtiessä napsasemassa muutaman kuvat kun oli kaunis auringon paiste. 




Syy kaupungin autioitumiseen on korruptio. Suomalaisena tämä on täysin absurdi käsite ja tuntuu ihan hassulta että rahat menisivät jonkun omaan taskuun eikä esimerkiksi kestävään kehitykseen - työpaikkoihin ja talouden kasvattamiseen. En halua tästä kirjottaa sen enempää, koska haluan pitää blogin erillään koulusta/työstäni ja haluan että blogissa aiheina on vapaa-aika, eikä politiikka siihen oikein sovi. Mutta, halusin kuitenkin näyttää mitä lomamatkallani näin ja yrittää kertoa miltä minusta tuntui tässä erikoisessa kaupungissa. 

Kun maanantai-iltana kävimme ensin syömässä ja ajoimme aution kaupungin läpi kasinolle, ei yhtäkkiä kasinolla meinannut löytyä parkkipaikkaa. Ilmeisesti koko kaupunki käy pelaamassa kun ei ole muutakaan tekemistä.. 

Täällä kotona vietämme vapaaviikonloppua ja eilen kävimme vaeltamassa. Tänään on edessä meidän sängyn patjojen vaihto. Heräsin tänä aamuna viideltä kun selkään koski ihan tuhottomasti. Niagaran putouksilla olimme yötä Airbnb:n kautta Jordan nimisen miehen luona ja hänellä oli aivan superihana sänky. Kotiinpaluu toi tiedon paremmasta ja uskomme että elämänlaatu paranee huomattavasti jos vaihdamme patjat. Amerikoissa kaikki on mahdollista - viemme patjan takaisin, ilman kuittia ja se on ihan ok :) Ajattelin että voitaisiin käydä kokeilemassa samalla IKEA:n patjoja, jos ne olis yhtään sen parempia. Ja voimme samalla käydä syömässä lihapullia! 

Hyvää sunnuntain jatkoa!
Camilla

Translate: We had no idea that the town of Niagara Falls would be so shady and I wanted to show the other side of the Falls. The town is a ghost town and we didn't feel safe there at all. You probably can't see it from the pictures good enough but most houses are deserted.  

2 comments:

  1. Aika karun pelottava paikka. :D En uskaltaisi tuolla pimeällä kävellä, kun nyt jo hirvittää ajatus.. heh.. Vissiin liikaa jännäreitä katsellut nuoruudessa..

    On patjalla ihan huima vaikutus ja samallahan pitää ottaa huomioon miten päin nukut. Kyljellä nukkuvalle sopii kuulemma puolipehmeä, koska se tuo enemmän tukea, kuin kova. Itse nukun selälläni ja memory foam patjat olleet se parhain vaihtoehto. Liian pehmeät patjat taas vääntää mutkalle..
    Kävin itseasiassa juuri tilaamassa uuden sängyn ikeasta. Sehän siinä parasta onkin, kun voi kokeilla ja vaihtaa, mikäli patja ei sovikaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin oli! En oo eläissäni ollut niin peloissani ja olen sentään pyörinyt vaikka missä päin maailmaa, yksin. Nyt oli mies vieressä, eikä se kyllä lohduttanut hirveesti kaduilla.

      Niin on, huomasin nyt jo kahden yön jälkeen kuinka alaselkä on parempi ja unet oli sikeämmät. Se kananmunakotelo vaahtopatja saapu tänään, mutta pitää odottaa kaksi vuorokautta että nousee kokoonsa. Ikea on kyl tosi hyvä kauppa! Ihana kun saa suklaata, lihapullia ja silliä täälläkin päin maailmaa :)

      Delete