- On ok ulkoiluttaa koiraa pyjamassa ihan täällä keskustassa. Aamuihmisenä käyn ulkoiluttamassa itseäni siinä aamukuden maissa (juoksutrikoissa ja urheilutopissa), jolloin koko naapuruston koirat pääsevät aamupissalle samaan aikaan - koiranomistajan tallustellessa kukkakuvioisessa flanellipyjamassaan... Tai on ok käydä
Walmartissaruokakaupassa pyjamassa, kunhan muistaa ottaa mukaan Luis Vuittonin laukun olalle..
- On ok tulla ja mennä ryhmäliikuntatunneille juuri siihen aikaan mikä itselleen sopii. Ja painoja voi siirrellä ympäriinsä miten haluaa ja vaikka kesken kaiken kun porukka hyppii steppilaudalle ja heiluttaa käsiään valtoimenaan. Se ei ole vaarallista täällä. Mutta jos lunta tulee taivaalta on vaarallista mennä ulos...
- Harva asiakaspalvelija tietää oikeestaan mistään mitään. Eikä ainakaan omasta työympäristöstään. Eipä heille maksetakaan juurikaan mitään palkkaa, joten miksi vaivautua edes yrittämään.
- A4:sen paperi ei ole saman kokoinen Amerikassa kuin Suomessa... Eikä rei'ittäjä ole saman kokoinen -> Suomalainen paperi ei mahdu Amerikkalaiseen rei'ittäjään saati tee samalla etäisyydellä reikiä paperiin kuin Suomalainen rei'ittäjä -> Amerikkalaiset paperit reikineen ei mahdu minun mappiin... Huh, että on hankalaa...
- Miehille on ihan ok lähteä baanalle kauluspaidassa, suorissa housuissa ja vaelluskengissä.
- Onnettomuuden sattuessa moottoritiellä ei sitten liiku kukaan moneen tuntiin, paitsi koko kylän poliisiautot, jotka saapuvat sankoin joukoin tukkimaan liikennettä vielä entisestään. Jos liikenne pysähtyy motarilla on parempi soittaa ja perua loppupäivän treffit.
- On ok jutella kenen kanssa vaan, vaikka ei tuntisi ihmistä. Lennän pyllylleni joka kerta kun minulta kysytään kuinka pitkä olen, laukkuani tai kenkiäni kehutaan ym.
- Amerikkalaiset tosiaan maksaa laskunsa shekeillä... Huoh.
Väheksymättä toisten ihmisten tapaa elää ja toimia. Itse koen matkailun avartavana ja haluan oppia eri ihmisten tapoja ja kuulla miksi joku toinen tapa on parempi. Mutta välillä tarvii ihmetellä ihan ääneen onko jossain jutussa mitään järkeä...
Translate: Some things I've noticed that Finns do differently than Americans. Like to leave your house in your pajamas - have you ever seen a Finn going to Prisma in PJ's? I've always thought that culture differences enriches my life but sometimes you have to wonder why someone does their thing the way they do it :)
Ihan mahtavaa! :D Nauraa räkätin ääneen naapureiden iloksi näitä lueskellessani.
ReplyDeleteSe on kyllä outoa, miten tuntemattomalta saatetaan kysyä ihan mitä vaan! Sellaisia henkilökohtaisia asioita, joita suomalaiset ei ihan heti menisi edes puolitutulta kyselemään..
Kiva kuulla että joku saa päivän naurut näistä mun höpinöistä :)
ReplyDeleteSanopa muuta, olin eilen aivan ymmälläni kun daami Subway:ssä kysy kuinka pitkä olen. Onneksi mies osasi tulkata ja sain sanottua pituuteni rouvalle. Osaan jo etukäteen varautua kun hyppään hissiin, että nyt pitää olla skarppina jos joku tulee hissiin samaan aikaan, koska sillon pitää höpötellä mukavia. Mutta kun välillä nää tilanteet tulee niin puskan takaa, ettei millään ehdi reagoida!
Allekirjoitan nämä! Voi pyhä sylvi näiden touhua aina joskus.
ReplyDeleteMutta mitä hittoa - vaelluskengät baanalle? Eikä :D
Ehkä meillä suomalaisilla on liian konservatiivinen tapa pukeutua. Voipi olla että vähän rennommalla pukeutumisella irtoo paremmin ;) Eilen hienossa ravintolassa minulla oli päällä bleiseri ja korkokengät. Naapuripöydässä oli miehellä päällä t-paita, juoksushortsit ja juoksulenkkarit. Joskus jää mietityttämään nämä eri näkemykset pukeutumisesta... :)
DeleteJoo noita sortsitjatennissukatjalenkkarit-tyyppejä on täällä meilläkin. Mut ku noi vaelluskengät on jo vähän astetta enemmän hc-kamaa... ja aika klohmut. Mutta niin, mistäs mä tiedän - ehkä niillä tosiaan sit käy flaksi :D
Delete