Olohuone/ruokailutila/toimisto / Livingroom/Dining room/Office |
Tämä postaus piti tehdä jo aikoja sitten. Olen vaan ollut niin laiska siivoamaan asuntoa valokuvauskuntoon, ettei kuvia ole ollut aikasemmin tarjolla. Viikonloppuna kuitenkin teimme suursiivouksen (mikä ei kyllä todellakaan enää näy asunnossa), jonka jälkeen otimme edustuskuvat asunnosta ja ajattelin näyttää miltä meidän koti näyttää. Olohuonesta tuli mahdollisimman vaalea pyynnöstäni. Kun asuntoa sisustettiin, minä olin Suomessa ja hyväksyin vain miehen ostoksia. Joten, kun saavuin Virginiaan, asunto oli sänkyä vaille valmis. Tai siis lähinnä patjoja vaille valmis. Toki, jotain jouduttiin hankkimaan vielä senkin jälkeen kun tulin tänne, mutta suurin osa oli miehen löytöjä. Ja aika hyvän työn hän mielestäni teki. Viihdyn asunnossamme todella hyvin, eteenkin nyt kun on lämpimämpi keli ulkona, niin minun ei tarvitse täällä sisällä palella.
Makuuhuone / Bedroom |
Lähes kaikki asunnon kalusteet mies löysi käytettynä netistä. Ainoastaan yksi lamppu ja yksi IKEA:n tuoli on ostettu kaupasta. Sukat ja alusvaatteet kannattaa ostaa uutena, mutta muuten olen ehdottomasti kierrätyksen kannalla. Koko asunnon kalusteet kannettiin kotiin alle 1500:lla dollarilla käytettynä, kun jo sohva saattaa maksaa tonnin. Itse en olisi valinnut makuuhuoneen settiä, mutta diili oli aivan liian hyvä olla ottamatta. En vaan jotenkin viihdy tummien raskaiden kalusteiden kanssa, mutta makuuhuoneessa se ei haittaa. Emme käy makkarissa kuin nukkumassa, emme edes raahaa tietokoneita tai kirjoja makuuhuoneeseen, joten olen tyytyväinen lopputulokseen. Patjat sentään ostettiin ihan uutena, mutta vaikka kuinka makoilimme patjakaupassa eri patjoilla, valitsimme kuitenkin liian kovat patjat.
Kylpyhuone / Bathroom |
Kylpyhuone on erittäin pieni ja totuushan on se että hyllykössä meillä ei todellakaan säilytetä pyyhkeitä, vaan purkkeja ja purnukoita. Mutta edustuskuviin ei hallittu kaaos sovi ;) Se mistä kuitenkin pidän kylpyhuoneestamme, on pesukone ja kuivaaja. On tosi kiva kun kaikki on lähellä. (asuntommehan on niin iso, ettei jaksa kantaa kolmea metriä, kun voi kantaa vaan kaksi...) Brittiläiseen (voin olla väärässä) tyyliin pesukone sijoitetaan keittiöön, mikä ainakin meidän perheessä olisi katastrofi! Keittiö on muutenkin niin pieni, ettei sinne mitenkään saisi mahdutettua enempää! Kylppäristä on kulku suoraan vaatehuoneeseen ja siitä makuuhuoneeseen, joten vaatehuolto toimii erittäin sutjakkaasti. Vaatehuoneesta ei tule kuvia... Siellä on vaan niin kamalasti
Kuten mainitsinkin jo, keittiö on todella pieni ja kaikki, ketkä on meillä käynyt Helsingissä kylässä, tietää että meillä tehdään todella paljon ruokaa ja leivotaan. Emmekä osaa tehdä ruokaa yksin, vaan aina toisen pitää änkee mukaan. Mutta, ihminen on sopeutuvainen ja olemme sopeutuneet tilanteeseen kohtalaisen hyvin. Välillä joutuu käyttämään ruokailupöytää tasona, mutta se nyt ei taida olla mitään uutta missään keittiössä. Ei ainakaan Haagan asunnossa ;) Huomasitteko uuden sisustuselementin ruokailupöydän vieressä seinällä? Ihan itse asensin! Kello maksoi peräti kymmenen dollaria Amazonilla ja saapui kolme viikkoa tilaamisesta Kiinasta. Kätevää.
Lopuksi vielä kuva tyhjästä parvekkeestamme. Huomenna, koska on sadepäivä, on päivän agendana käydä katsomassa parvekekalusteita. Netistä löyty todella nihkeesti mitään käytettynä, niin käydään muutamassa Pelastusarmeijan tyyppisessä liikkessä katsomassa jospa löytyisi edes pari tuolia ja pöytä. Olisipa minun baden baden täällä... No mutta, Ida saa nauttia siitä tänä kesänä ;) En missään nimessä halua hamstrata tähän asuntoon mitään ylimääräistä, mutta miten voin vastustaa kiusausta hankkia tuoli, jossa voin juoda aamukahvini auringonpaisteessa?
Halit ja pusut kaikille!
Camilla
Translate: Here is a couple of pictures from our apartment. We cleaned the apartment this weekend and took some pictures but it doesn't look the same anymore. Wonder what happened... Hoping to get at least a chair and a table on our balcony tomorrow if we can find something decent price so I can have my morning coffee on our balcony watching the sunrise :)
Ei vitsi, ihana koti! Enkä ikipäivänä uskoisi, että a) huonekalut oli alle 2 tonnia ja b) että tuo on Yhdysvalloissa. Ei kokolattiamattoja ja ihanan yksinkertaisen tyylikästä, vau! :) Niin ja c) mies sisusti.
ReplyDeleteLöysin blogisi sattumalta, mutta pitää ehdottomasti tulla toistekin.
Voi kiitos! Kiva kuulla että pidät sisustuksesta :) Kokolattiamatot kyllä löytyy asunnosta, miehen lähi-idästä tuomat matot vähän hämää vaan tossa lattialla. Vaikka olen aina ollut kokolattiamattoja vastaan, olen itse asiassa tykästynyt tähän meidän mattoon. Eteenkin koska ne on uudet, ei löydy edellisen asukkaan jämäroskat matoista ja varsinkin kun oli talvella kylmä, oli ihana tassutella lämpösellä matolla.
DeleteOlen itsekin hämmästynyt miehen sisustustaitoihin -> pakko kehua miestäni kun hän saapuu kotiin!
Kiva kun löysit blogin ja kiva jos pidit mun höpinöistä :)
No, hyvin kyllä hämää! Näyttää vähän joltain marmorilta tai muulta kivimateriaalilta nopealla vilkaisulla. Ehkei puhtaat, uudet matot olisi niin pahat. Itseä kokolattiamatot tällä hetkellä lähinnä inhottaa, kun asun kampuskämpässä jenkkiyliopistolla ja huoneeni matto on tyyliin viisi vuotta vanha ja ollut useammalla asukkaalla ennen mua. Hauskaa löytää sen syövereistä jonkun muun hiuksia, fossiloituneita murusia, ym. :D
DeleteVoi itku! Todella ymmärrän tuskasi! Jos tuo on ensikosketuksesi kokolattiamattoon, todellakin feel you!
Delete