Olipas aikamoinen kokemus ajaa 20 tuntia putkeen! Lähdimme Virginiasta aamuseitsemältä ja saavuimme Louisianaan kahden aikaan yöllä, mikä aikaeron takia oli kolme Virginian aikaa. Matkasimme Virginian, Tennesseen, Georgian, Alabaman ja Mississippin läpi. Melkein koko matkan ajoimme Appalakki-vuoriston läpi ja maisemat oli aivan mahtavat!! Ikävä kyllä valokuvaamiseen ei ollut aikaa, koska ajoimme vuoroissa ja se kumpi ei ajanut, nukkui. Mies oli töissä edellisen yön ja lähdimme matkaan heti hänen työvuoron loppumisen jälkeen ja hän nukkui koko sen ajan kun minä ajoin. Aika pitkälti ajettiin matka puoliksi ja pakko sanoa ettei tästä maasta löydy yhtään hyvää kuskia. Kaikki poukkoilee ihan miten sattuu ja ajaa just niin kovaa kun haluaa. Kolareita matkan varrella oli kolme ja tukkiutuneen liikenteen takia menetimme ainakin kaksi tuntia tehokasta ajoaikaa. Että pisti vihaksi istua liikenteessä, eteenkin kun on kamala nälkä ja pissahätä! Eikä kolareissa ollut tarpeeksi istumista. Jossain Virginian osavaltiossa kaksikaistaisella moottoritiellä olivat laittaneet Road Work-kyltit vasemmanpuoleiselle kaistalle, vaikka siellä ei kukaan ollut tekemässä yhtään mitään!! Pelkät kyltit koristeena. Välillä teki vaan mieli luovuttaa, mutta vaihtoehtoja ei tainnut olla ja jatkoimme matkaa.
Olisin halunnut kuvan kaikista osavaltioiden kylteistä, mutta osa meni niin nopeasti ohi, etten millään ehtinyt reagoimaan kameran kanssa tilanteeseen. Ja Mississippi ja Louisianan kyltit meni ohi minun nukkuessa kun oli jo pimeää. Osavaltiot tosiaan on erilaisia, sen huomaa vasta kun ajaa eri osavaltioiden läpi. Tennesseessä oli paljon asutusta ja todella paljon paikkoja mihin pysähtyä, kun taas Alabamassa näin pelkästään vihreitä peltoja ja lehmiä. Muutenkin oli ihana huomata kuinka maisema vaihtui vihreämmäksi koko ajan mitä etelämpään ajoimme. Ja jossain Tennesseen puolivälissä alkoi näkymään liloja kukkasia puissa. En osaa sanoa minkä niminen puu kukkii tähän aikaan vuodesta ja arvelin että on turha edes ottaa kuvaa, mutta ihan uskomattoman kaunista katsottavaa puut oli. Georgiassa ei ollut kuin yksi nopeusrajoitus kyltti, mutta miniminopeuskylttejä oli kilometrin välein :D Hassuja pieniä yksityiskohtia. Ja sitten vielä lopuksi muutama hassu kuva mitä bongasimme matkan varrella.
Eikö muuttokuormassa ollut yhtään tilaa enää grillille...? / Seriously, there was no room in the container for a grill? |
Kuvasta ei näe, mutta kyseessä on Kanadan kyltit :) / You can't see, but it is a Canadian license plate :) |
Olin niin toivonnut hellettä ja aurinkoa, mutta vesisadetta pukkaa koko päiväksi. Viemme siis lapset elokuviin ja ostoksille tänään. Ehkä huomenna pääsemme ulos :)
Hyvää pääsiäisen jatkoa!
Camilla
Translate: After a very long road trip we are finally in Louisiana! Luckily we don't have to drive back in one day :)
Huh mikä ajomatka! Mahtoi olla takamus aika puutunut. Pisin matka meillä on ollut reilut 12 tuntia putkeen, yhdellä pysähdyksellä. Oli aika kamalaa, mutta tekisin kyllä toistekin :D
ReplyDeleteHuvittavaa kyllä se, että noin pitkän matkan ajaminen autolla on halvempaa kuin lentäminen. Jotenkin kertoo jotain tästä maasta...
Niin oli! Takamus ei yllättäen kyllä ollu puutunu! Ja vaikka tänäänkin käytiin elokuvissa :) Salaisuus taisi olla siinä että otin torkkuja aina kun en ollut ajovuorossa. Ja laitoin jalat suoraksi aina kun vaan mahdollista.
DeleteSanopa muuta, en vaan yksinkertaisesti voi ymmärtää miten Euroopassa saa lentoja vaikka kuinka halvalla kun täällä tuntuu että ihan sama minne lentää, niin maksaa hunajaa.