Vaellusreitti, minkä valitsimme, ei ollut pitkä ja koska päivää oli vielä jäljellä (ja bensa hirmu halpaa nykyään) otimme suunnaksi Luray:n luolat (eng. Luray Caverns). Lurayn kylä on keskellä ei mitään ja kun saavuimme luolille olin hieman skeptinen. Luolan sisäänkäynti on rakennettu päätalon sisään, mistä löytyy perus turistikrääsät. Päätalon ympärillä on valtava parkkipaikka sekä turhaakin turhempia turistihömpötyksiä. Eteenkin kun näin kuinka paljon sisäänpääsy luoliin oli, niin olin jo aikeissa lähtemään kotiin. 26 dollaria per aikuinen on minun mielestä aika suolainen, mutta kun astuimme luolan sisään portaita alas en voinut olla enemmän tyytyväinen että päätimme jäädä.
Huomaa peilikuva / Notice the reflection |
Peilikuva / Reflection |
Pluton kummitus-pilari / Pluto's Ghost pillar |
Kaatunut pilari / Fallen pillar |
Joku ääliö turisti / Some idiot tourist |
Luoliin mennään aina oppaan kanssa ja opastettuja kierroksia järjestetään puolen tunnin välein. Kierros kestää tunnin ja ainakin meidän opas oli todella hyvä. Syvimmillään olimme 16:sta kerroksen syvyydessä (eli saman verran maan alla kuin meidän kotitalon korkeus). Luolat löysi kahden miehen ja 13-vuotiaan pojan seurue vuonna 1878. Seurue oli huomannut maassa ulkonevan kalkkikivipaljastuman ja sen lähellä olevan kolikon kokoisen reiän maassa, mistä tuli kylmää ilmaa. Oli elokuu ja kuuma ilma, joten kylmä ilmavirtaus herätti kiinnostusta. Luolan suu on kaivettu esiin, mutta kun turistikierroksia suunniteltiin, niin luolista ei tarvinnut kaivaa polkuja vaan luolissa oli jo valmiiksi leveät käytävät. Toisin sanoen ei tarvinnut tuhota luolia turisteja varten :)
Päivä oli kaikin puolin erittäin mukava. Peuroja ei kylläkään näkynyt, mutta kuulemma sellainen saadaan kohta pakastimeen, koska mies löysi paikan missä hän saa metsästää. Hyviä peurareseptejä otetaan vastaan ;)
Odottelen meidän ruokapöytää saapuvaksi, mutta en osaa hehkuttaa sitä vielä... Katsotaan onko se edes pöytä...
Camilla
Translate: This Saturday we went to Shenandoah Natural Park and the Luray Caverns. The weather was beautiful for a hike and the mountains were gorgeous. The Caverns were definitely worth the visit, such an amazing place!
No comments:
Post a Comment